Tropiikin tuntua kotiin

Trooppiselle Havaijin saarelle sijoittuva Aloha! Cluster Pays on mukaansa tempaava kolikkopeli. Nimensä mukaisesti pelissä ei ole voittolinjoja, vaan samoja symboleja yritetään saada rykelmiin (englanniksi cluster). Menestyksekäs ruotsalainen peliyhtiöNetEnt eli Net Entertainment julkaisi pelin vuonna 2016, joten Aloha! on melko tuore tulokas pelimaailmassa. NetEnt on lukuisien muidenkin huipputason pelien takana, joten ei ole ihme minkälaisen suosion myös Aloha! on saavuttanut.

Aloha! on parasta tarjontaa omaa tyylilajiaan edustavista peleistä. Pelin päävoitto on jopa 200 000 euroa. Pelissä ei ole ylimääräisiä kertoimia perusvoitoille ja se ei myöskään sisällä joissain toisissa kolikkopeleissä esiintyvää bonuspeliä. Aloha! onkin yksinkertaisuudessaan hieno, eikä kaipaa mitään turhia lisäominaisuuksia. Pelin palautusprosentti on huikeat 96,42, joka on huomattavasti parempi kuin monissa muissa internetin kolikkopeleissä.

Ääni ja grafiikat

Aloha!:n musiikki ja äänimaailma on lumoava. Musiikki on rentouttavaa kuunneltavaa ja sitä johdattaa letkeä rummutus. Musiikki vie pelaajan omanlaiseensa tunnelmaan. Pelatessa tuntuu kuin olisi lämpimällä hiekkarannalla tai tropiikissa. Täysin ainutlaatuista tuntua peliin luo se, että musiikin taustalla kuuluu meren kohinaa ja luonnon ääniä, kuten lintuja. Etelän loma on siis lähempänä kuin luulitkaan!

Aloha! ei turhia introja tai esittelyjä kaipaa. Peliin pääsee helposti sisälle ja heti kun musiikki alkaa, siihen on helppo lähteä mukaan. Pelin grafiikat ovat myös trooppisia ja upean värikkäitä. Rullien kuvissa esiintyy tiki-hahmojaStacked-symbolien muodossa, herkullisia trooppisia hedelmiä, kuten ananaksia ja kookoksia, sekä simpukankuoria ja kukkasia.

Myös pelin taustakuvassa on samanlainen tuntu. Tyylikkäässä kuvassa näkyy palmuja, kukkasia, hiekkarantaa ja puinen hymyilevä tiki-veistos sekä tulivuori. Aivan kuin itse olisi Hawaijilla! Iloinen tiki-veistos myös jännittää kanssasi kun rullat pyörivät ja tanssahtelee tai innostuu kanssasi kun voitat. Peli on siis erityisesti hyvää mieltä luova ja positiivista energiaa tuottava.

Helppo ja hauska peli

Aloha! on erittäin helppo ja hauska peli. Se ei tarvitse monimutkaisia voittolinjoja tai bonuspelejä kilpaillakseen muiden internetin kolikkopelien kanssa. Vaikka Aloha! onkin yksinkertainen oppia, se ei silti ole tylsä, vaan kaikkea muuta.

Pelissä olevia tiki-hahmoja kuvaavia Stacked-symboleita on sekä isoja että pieniä. Ne ovat väriltään punaisia, vihreitä ja sinisiä. Isot symbolit vastaavat rullalla kahta kuvaketta. Stacked-kuvakkeet ovat symboleista kaikkein arvokkaimpia, varsinkin punainen, joka on jopa kaksi kertaa arvokkaampi kuin sininen ja vihreä tiki. Pieniä Stacked-symboleja esiintyy vain StickyWinRe-Spinin ja Substitution-symbolin yhteydessä. Ne lasketaan yhden kuvakkeen arvoisiksi, toisin kuin edellä mainitut tuplana laskettavat suuremmat versiot. Hedelmistä, simpukankuorista ja kukista saa hieman vähemmän pisteitä kuin tiki-hahmoista.

Aloha!ssa on kuusi rullaa ja viisi riviä. Kierroksen panostason voi valita yhden ja kymmenen väliltä. Kolikon arvo taas valitaan yhden sentin ja kahden euron väliltä. Kierroksen hinnan voi siis päättää kymmenen sentin ja 200 euron väliltä. Näin sekä suuremmilla että pienemmillä panoksilla pelaaville on paljon säätövaraa pelin hinnassa ja jokainen voi valita itselleen sopivan panoksen.

Lähde mukaan pelin hurmaan

Kuten jo edeltä ilmenee, Aloha! on niin sanottu cluster-peli. Pelaaja siis hakee symboleista muodostuvia rykelmiä. Symboli tai kuvake on rykelmän osa, jos se koskettaa toista samanlaista kuvaa joko vertikaalisesti tai horisontaalisesti. Eli on toisen samanlaisen kuvan vieressä. Rykelmällä voittaa, jos siinä on vähintään yhdeksän samaa kuviota. Maksimissaan symboleja voi kertyä rykelmään jopa 30. Tällaisessa tapauksessa sama symboli kattaa koko voittavan alueen, kaikkien kuuden rullan kaikki viisi riviä. Kun symbolit muodostavat ryppään ja voitto osuu kohdalle, ruudulla leimahtavat tulen liekit, jotka hehkuttavat saavutettua voittoa.

Sana ”Aloha” on havaijin kieltä ja tarkoittaa muun muassa kiintymystä, rauhaa ja myötätuntoa. Pelatessa Aloha!:a siitä välittyy todellakin rauhallinen ja kiireetön tuntu. Koska peliin pääsee helposti sisälle, se ei vaadi mitään erityistä taustatyötä tai opiskelua, jotta sitä voisi pelata sujuvasti. Autoplay-asetuksesta voi lisäksi jopa laittaa päälle toiminnon, jolloin automaattinen peli lähtee käyntiin. Autoplayn ollessa päällä voi vaikkapa istua mukavasti ja vain seurata peliä kaikessa rauhassa.

Erikoissymbolit

Aloha!:ssa on tavallisten symbolien lisäksi myös erityissymboleja. Yksi niistä on Substitution-symboli. Substitution on ulkonäöltään ruskea neliö, jonka päällä on valkoinen kysymysmerkki. Kuvake voi esiintyä missä tahansa kohtaa rullilla. Substitution-symboli muuttuu samaksi kuvakkeeksi kuin sen viereinen kuvake, jolla saa parhaan voiton. Substitution on siis toivomisen arvoinen symboli pelatessa. Vaikka Substitution korvaakin muut symbolit, kuvake ei voi kuitenkaan muuttua Free Spin -symboliksi.

Joskus voittorykelmä laukaisee satunnaisen StickyWinRe-Spins -ominaisuuden. Tämä ominaisuus lukitsee rykelmän paikoilleen, jolloin muut kuvakkeet pyörivät uudelleen. Jos voittorykelmän koko kasvaa StickyWinRe-Spinissä, myös uudet rykelmään liittyneet symbolit lukittuvat paikoilleen. Kiekot pyörähtävät vielä uudelleen lukuun ottamatta lukittua voittorykelmää.

Pelissä on myös Free Spin -symboleita, jotka aktivoivat ilmaiskierrokset pelissä. Jos rullille pyörähtää vähintään kolme kokonaan tai osittain näkyvää Free Spin -symbolia, ne aktivoivat ilmaiskierroksia. Kolmesta kuvakkeesta saa 9 ilmaiskierrosta, neljästä 10, viidestä 11 ja kuudesta 12. Myös Free Spin -toiminnon aikana voi voittaa lisää ilmaiskierroksia. Tällaisessa tapauksessa ilmaiskierrosten määrä lasketaan hieman eri tavalla kuin itse pääpelissä.

Free Spinin lisäominaisuudet

Free Spin -toiminnossa on mahtavaa se, että se sisältää jopa kaksi voiton mahdollisuutta lisäävää ominaisuutta. Ensimmäinen on SymbolDrop -mekanismi, joka tarkoittaa, että vähemmän voittavat kuvakkeet poistetaan ilmaiskierroksen ajaksi. Tämä kasvattaa suuremman voiton mahdollisuutta, kun vain arvokkaammat symbolit jäävät peliin.

Toinen hieno toiminto on se, että pelaajalle annetaan aina uusi ilmaiskierros kunnes hän saa voiton, jos viimeinen Free Spin -kierros ei tuota tulosta. Jos olet siis voittanut vaikkapa kuusi ilmaiskierrosta Free Spin -toiminnossa ja viimeisellä näistä ilmaiskierroksista et saa voittoa, saat lisää kierroksia. Lisää kierroksia saa, kunnes voitto osuu kohdalle.

Mahtava lisä Aloha!:ssa on se, että siitä on tehty myös mobiiliversio, joten voit pelata sitä liikkeellä ollessasi, vaikkapa työ- tai lomamatkalla. Peli toimii helposti yhtä esimerkiksi matkapuhelimella ja tabletilla kuin pöytäkoneella. Aloha!:a voi pelata sekä Android- että iOS-käyttöjärjestelmillätoimivilla laitteilla.

Lähde siis matkaamme kokeilemaan peliä ja nauti!